Kyllä oli oikeasti läppäjätkä. Se, että koin huonon maanantain, oli syy vetäytyä taas taakse päin häntä koipien välissä.  Mulla on ollut pitkään syvä masennus mikä on estänyt mua alkamasta tekemään asioita edes pikku hiljaa. Esim. ikuisuus projekti parvekkeen siivous. Se on niin täynnä tavaraa, että hyvä jos siellä mahtuu olemaan.  Maanantait on muutenkin ollut mulle aina helvetti, samalain kuin sarjakuvahahmo Karviselle. Uusi viikko, uusilla pettymyksillä ja jotenkin kaikki menee päin persettä maanantaisin. Jos voisi vain kieltää maanantait lailla.

Parveke projekti varmaan pysyy ja on ollakseen vielä seuraavat puoli vuotta, koska mitään muutahan mulla ei ole kuin aikaa. Työttömänä kotona ollessa kaiken voi aina siirtää huomiseen tai ensi viikkoon. Kyllä se joskus hoituu. Se, että podin huonoa omatuntoa masennuksen aiheuttamasta saamattomuudesta oli syy taas miehen ailahteluun.

"Hyvää yötä ja kaikkea hyvää."

Kysyessäni, että mistä nyt taas tuulee. Vastausta sai odottaa taas niin kauan, että mulla paloi sitten lopullisesti hermo. Olin miettinyt koko yön miten saisin ilmaistua ajatukseni selkeästi. Kello kuusi ajattelin olla se aikuinen ja kertoa miltä musta tuntui.

Kirjoitin:

Pakko sana sen verran, että oon aika hämilläni tästä yhden tunnin sisällä ailahtelusta keskustelusta whatsapissa. Kai tiedät, että kaikkea hyvää tarkoittaa hyvästejä? Eli sää siis lopetat tän meidän jutun? Okei. No, sen olisi voinut tehdä ihan soittamalla, eikä laittamalla jotain ihme sekavaa didadaapaa. Luulin, että asiat oli ok. Se mikä ärsyttää, on se, että annoin sulle omaa tilaa, enkä halunnut häiritä soittelemalla päivittäin, koska  laitettiin päivittäin viestiä ja sain muutenkin susta sen kuvan, että pidät omasta rauhasta. Mulla on puhelin 98% ajasta äänettömällä, koska en pidä puhelimessa puhumista. Ja se, että näkee, että toinen on lukenut viestit mutta ignooraa vastaamatta mitään, saa veren kuplimaan. Tulee automaattisesti mieleen, että mistäköhän se nyt suuttu ja mitä nyt taas.  En mä sit tiä oisitko sää halunnut, että soittelen enemmän? Mutta jaa. En ole muutenkaan hyvä ihmisasioissa niin pitkän yksinolon jälkeen, että otappa täskin nyt selvää.

Vastauksen näette tässä.

Kyllä mulla rytisi samantien otsalohkossa.  Mä en ole kirjastonkirja minkä voi laittaa varaukseen ja hakea sitä sitten kun huvittaa. Se, että mulla oli huono maanantai, oli syy kylmien pakkien antamiseen.

Darling, u can keep ur shit.  Ihminen mikä vaihtaa mielipidettänsä 15 min välein, tietämättä onko lintu vai kala. Suosittelen sellaiselle ihmiselle ihan sinkkuna olemista koko loppuelämänsä. Have a good life dick.

No joo. Kai sitä oli jollain tasolla oli kirjaimellisesti treffiaasi.  Olisihan se pitänyt jo arvata, että universumilla oli jonkinlainen läppä kortti taskussaan.  Lyödään sille pari hauskaa viikonloppua ja katsotaan miten se reagoi ja annetaan sitten taas kilo paskaa niskaan.

Tyyppi, joka vielä eilen viestitteli hyvät huomenet ja yöt, on tänään kuin maan niellyt. Ei tule silmäniskuhymiöitä, ei kuvia päivän tekemisistä, puhumattakaan treffikutsusta uudelleen. Whatsapp hiljeni kuin seinään. Ghostaaja ei myöskään vastaa viesteihin tai puhelinsoittoihin, sillä hän on vissiin yksipuolisesti päättänyt, että tämä oli nyt tässä. Viimeinen yhteyden otto sunnuntai 18.30.

Kyllähän sitä tunsi itsensä tyhmäksi, kun odotti, että toinen laittaa viestiä, että on päässyt turvallisesti kotiin yli 150 km päähän. Käytettyään 3 eri kulkuneuvoa päästäkseen kotiin. Vaikka sisimmissäni olekin hieman kylmä ihminen, herätti tämä mies jonkunlaisen lämmön tunteen ja halusin varmistaa, että hän on päässyt turvallisesti kotiansa. Junalla, bussilla ja autolla liikkuessa on kuitenkin ne omat riskinsä. Voi tulla keskustassa ryöstetyksi, bussi voi hajota tai autolla ajaa hirvikolarin ja kuolla kuupahtaa. Kävihän mulla putkakin mielessä, mutta ei kai sentään. Tietenkin, sitä hieman huolestui, että onko jotain tapahtunut. Sitten vaan tajusin, että munthan just ghostattiin. Ihan kuten kaveri sanoikin.

Ymmärrän kyllä miehen kannaltakin, että kun, joka päivä löytyy uusia kasvoja oikealle tai vasemmalle swaipattavaksi Tinderin ja muiden deittisovelluksien kautta niin,  miksi jumittaa yhdessä tyypissä edes sen vertaa, että ilmoittaisi kiinnostuksen lopahtaneen?

Netti luo uutta käyttäytymistä, johon kuuluu ohittaminen, välinpitämättömyys ja nopeasti syttyvät tunteet, jotka myös sammuvat nopeasti. Voi olla, että ihmisillä on virityksiä moneen suuntaan auki. Useampi ihminen joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja sopia tapaamisia.

Ennen vanhaan kun minä olin nuori (lol) treffikumppani jätettiin langalle roikkumaan, mutta nykyään puhutaan ghostaamisesta, eli katoamisesta ja uuden ihmissuhteen päättämisestä ilman selityksiä. Ghostaaja katoaa kuin aave, ei vastaa viesteihin tai puheluihin ja poistaa hylätyn usein somekanavistaan. Hän jättää jälkeensä myös aavemaisen epävarmuuden. Miksi hän lähti? Miksi hän ei vastaa? Mitä minä tein väärin?

Katoamistempun tehnyt ei anna jätetylle mahdollisuutta ymmärtää tapahtunutta ja vastata siihen. Ghostaaminen on jättäjälle helppo, mutta äärettömän itsekäs toimintatapa.

Normaalin ihmisen sosiaalinen kanssakäyminen perustuu siihen, että peilaamme muiden käytöstä omaamme. Kun toinen vetäytyy, suuri osa ihmisistä miettii, johtuuko tämä minusta, teinkö jotain väärin ja miten omaa toimintaa pitäisi muuttaa. Kyllähän sitä mietin, että miksi en nähnyt jo merkkejä etukäteen, luotinko liikaa itseeni? Olinko liian sokea huomaan niitä punaisia välkkyviä valoja taustalla, ison ALERT ALERT -  kyltin kera. Miksi antaa niin sekavia singaaleja, miksi suukot ennen lähtöä ja halaukset?  Jos ghostaaja oli jo päättänyt, että homma loppuu, niin miksi antaa vääriä vinkkejä?
 

Miksi ghoustaaminen?
Luulen, että ghoustaaja ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Koska ghoustaaja ei pysty kohtaamaan vaikeita tilanteita tai ihmistä sellaisenaan, kun hän on. Myös kärsimättömyys ja ihmissuhteita koskevat vaatimukset lisäävät ghostaamista. Jos ihminen ajattelee, että tulevan kumppanin tulee vastata heti täydellisesti hänen haaveitaan, hän ghostaa toisen herkemmin.

Selittämättömästä hylkäämisestä voi kuitenkin toipua, kun ymmärtää, että vika ei ollut itsessäni. Jätetyksi tulleena on voinut tehdä jotakin loukkaavaa, mutta terveessä ihmis suhteessa  on mahdollisuus kuulla tämä ja pyytää anteeksi toiselta. Ja oli ghostaamisen syy mikä tahansa, se kertoo enemmän jättäjästä kuin jätetystä. Ghost ei pysty kohtaamaan toisen negatiivisia tunteita, vaan pakenee laput silmillä häntä koipien välissä. Tällaisen ihmisen kanssa on mahdotonta rakentaa kypsää rakkaus- tai ystävyyssuhdetta. Vaikka ghostaaminen jättää jälkeensä kysymyksiä, hylkääjältä on yleensä turha odottaa vastauksia. Hän katoaa, koska ei ymmärrä ehkä itsekään ajatuksenjuoksuaan, saati että pystyisi puhumaan siitä. On tärkeää, että vaikka tulin hylätyksi, tiedostan olevani rakkauden arvoinen ghostaamisesta huolimatta. Hylkäyksen aiheuttama kipu ei ole säälittävää tai turha tunne.

Vaikka tyhmähän minä taas olin, että koitin...
Tai jotain. Menipä syvälliseksi.  NOH....

Ainoa mikä vituttaa on se, että rehellisenä maksoin sen lainaamani 20 euroa takaisin. Olis senkin voinut pitää itellä. Toisekseen vituttaa se, että hän vei minun aikaani. Nainen lähellä 40 vuotta. ( 4v päästä siis) Aika alkaa olla kortilla ja rupsahtaminen vanhemisen kanssa lähenee vuosi vuodelta. Minulla ei ole aikaa enää kusipäille ja ghostaajille.

Eihän tässä muuta ole, kuin normaaleihin askareihinsa palaaminen. Kohta tulee gamepassillekin ladattavaksi kaksi uutta peliä. Pääsee taas jatkamaan sitä mihin jäi. Gamescorejen keräilyä. Man eater ja joku uus kalastuspeli.  Pääsee hailla syömään ihmisiä. Omg. Peli mun makuun.

Elämä jatkuu...

 

Älkää pelästykö, mutta kävin vappuna treffeillä. Itse asiassa kolmen päivän treffeillä. Siitä muutamaa viikkoa myöhemmin tapasin saman jäbän uusiksi ja treffit jatkuivat myös useamman päivän. Jos totta puhutaan olin ihan kusessa vappuna ja mietin peilin edessä, että osaanko puhua enää toiselle sukupuolelle. Osaanko olla oma aito itseni ilman paineita?

Ehkä mä osasin olla vähän liikaakin oma "hullu" vapaa itseni. Kaikki se kovapäisyys, kivisydämisyys ja kylmyys unohtui tuon miehen seurassa.  Laskeuduin suorastaan pikkutytön tasolle ja oma käyttäytyminen muuttui aika rennoksi. Ehkä hieman liian rennoksi. Välillä ehkä hieman junttimaiselle tasolle. Jännä miten toisen ihmisen seura voi laukaista ihan eri käyttäytymis mallin itsessä.

Hellyys, halailu ja suukottelu tuntui jotenkin luontevalle ja samalla aaltopituudella olo yllätti minut. Silti pidin suojiani ylhäällä ja koitin olla paljastamatta liikaa itsestäni ja omista ajatuksistani, koska ihminen on ihmiselle peto ja liika tieto voi käydä vaaralliseksi. Mietin vain, että olisin voinut tehdä muutaman asian ihan toisin. Olisin voinut joissain tilanteissa olla ikäiseni, mutta kun kerran päästää itsensä irti pelleilevänä knownina,  on vaikea palata vakavaan muottiinsa. Ehkä sitä päästi itsensä pelleversion vapaaksi, koska pelkäsi, että toinen pitää tylsänä.  Koska kukaanhan ei halua olla tylsä.
Siinäkin tulee esille yksi aikaisemista traumoista. Muutama mies elämässä on sanonut, että juo nyt jotain niin sustakin tulee hauskempi ja rennompi.

On aika haastavaa olla rento ja hauska, jos paineet on taustalla jo muutenkin korkealla.  Lisäksi minun normaalia käyttäytymistä painoi huoli rahasta koko ajan. En saanut liitonrahojani ajoissa ja rahan vastaanottaminen ruoan muodossa jne otti aika koville itselle. En halua, että mies ajattelee minun olevani vain hänen rahojensa perässä tai ilmaisen elämisen etsimiseen pyrkivä. Siksi koitin moneen otteeseen sanoa, että  tulen kyllä maksamaan hänellekin pizzat ja ehdottomasti haluan kokata hänelle, kun minulla on varaa. Antaa samalla mitalla sitten takaisin, koska jossain välissä kuitenkin tulisi se perus purkautuminen.

- Minä olen maksanut. Minä olen tehnyt sitä ja tätä. Mitä sinä olet tehnyt minun eteen?

No ei pidä tietenkään yleistää, että kaikki miehet olisivat samanlaisia, mutta takaraivossa pieni menninkäinen huutaa suoraa kurkkua, muistuta sitä, että säkin teet takaisin kun vaan voit.

Minulla ei ole ollut pitkään aikaan näin hyvä olla. Kiva olla. Se ehkä minua hieman pelottakaakin. Mä saan kuitenkin tässä turpaani. Se, että pelkään mokaavani jollain ihan vitun typerällä tavalla, saa käpertymään sohvanurkkaan ja hakkaamaan tyynyllä päätänsä ajatellen, ehkä ei ois pitänänyt sanoa noin tai tehdä näin. Itsekriittisyys jälkikäteen on perseestä. Se, että kaikki oli tasapainossa tunnevammaisena ennen treffejä, on nyt historiaa, nyt on vaan entistä sekavaampaa, kun kuvioissa on mies.

Vittu...
Miehet..

• Sun pitäisi osata olla joskus edes hieman nöyrempi.
• Onko kaikkea pakko sanoa niin suoraan aina?
• Sä oot nainen, ei sun tarvi yrittää niin paljon olla kova. Olisit pehmeempi, rauhallisempi ja nöyrempi. Ehkä säkään et olisi sinkku, jos sä joskus koittaisit olla hillitympi.

 

• Really?

Se, että en kumarru miehen eteen heiluttaen palmun lehteä huutaen "teidän majesteettinne, sekö tekee minusta kylmän nartun? Se, etten alistu tietäessäni oikean vastauksen,  kun miehen vastaus oli väärin, sekö tekee minusta ylimielisen? Kun en lämpene huonoille iskurepliikeille, se tekee miusta pihtarin ja liian innostunut puhe tekee minusta siis huoran. Hankalaa. Välillä tuntuu, että puristun hengiltä jatkuvassa tuomitsemisen kärrynpyörässä, missä jokainen odottaa aina jotain muuta tapaa toimia tai puhua. Se, että on oma aito itsensä ja eikä anna muiden ihmisten kävellä ylitsesi, tekee sinusta kylmäsydämisen nartun, jonka kuuluu olla sinkku ja onneton yksin koko elämänsä. Minun ei tarvitse nuolla persettä ollakseni suosittu. Olen omana itsenäni tyytyväinen sellaisenaan, kuin olen.

Tiedän kuitenkin olevani tunnevaimmainen. Sehän on nyt selvää. Huonot kokemukset ja jatkuvat pettymiset ihmissuhteissa ja kanssakäymisissä ovat tehneet minusta sellaisen, kuin olen. Luotan harvaan ja avaudun vielä harvemmalle oikeasta minusta ja tunteistani. Sitä mitä ei kerro, se ei voi satuttaa.  Ihminen on loppuen lopuksi peto, jolla heikon hetken tullessa tai pahimman tapahtuessa, oikea ihmisluonto tulee esiin ja eläimellinen pakko selviytyä itse ensin - luonne puskee esiin. On helpompi työntää toinen junan alle, jos menettää itse vain jalan.

Katkeruus ei elä minussa, eikä jatkuva viha, vaan hyvin muodostunut itsetietoisuus omasta luonteesta ja kovuudesta selvitä maailmassa. Tunnen arvoni ja prioriteettini, eikä minulla ole tarvetta riidellä, puolustaa tai todistaa itseäni muiden mielipiteiden edessä, mutta joskus  nurkkaan ajattuna, sitten hieman murahdan ja se koetaan riidahaluisuudeksi.  Pyrin kuitenkin kuuntelen myös muiden ideoita, annan kunnian sille kenelle se kuuluu, ja annan muille tilaa paistatella auringossa. Mutta moni sekoittaa minun hyvän tahtoani heikkouteen. Tiedän omat voimani, ja oletan saavani samaa kunnioitusta muilta itseääni kohtaan kuin mitä annan muille. Saan kuulla jatkuvasti olevani liian sitä, liian tätä: liian menevä, liian reipas, liian iloinen, liian herkkä, liian vahva, liian heikko, liian valikoiva, liian nirso, liian itsepäinen – ja parisuhdemielessä ehdottomasti liian itsenäinen. Jonka jälkeen heitetään se paskapyyhe naamaan huutaen: ei ihme, että sä oot sinkku. Huoh.  Siksi olen huomannut esim. miehen seurassani olevani, jossain muualla, kuin paikalla.
Tapailin erästä miestä hetken aikaa, hän ei suoranaisesti ollut ihan tyyppiäni, mutta ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden, koska no..

Ei täällä Lapissa oikein vapaita, hyviä miehiä oikein ole..

Noh anyway, kokeilimme tapailua ja huomasin itsestäni jotain. Halatessa, suukotellessa, koskettaessa toista kädestä. En tuntenut mitään. Olo oli suorastaan ontto.  Sydämen ympärille alkoi kasvamaan piikkilankaa, luodinkestävää lasia ja muurit nousivat silmän kantamattomiin. Se, että niitä olisi pitänyt alkaa purkamaan ja päästämään miestä elämääni mukaan, etäännyin ja tapailu loppui hyvin nopeaa. Mies kyllä ilmaisi selkeästi, että oli hämillään tapailun lopettamisesta ja olisi halunnut vielä jatkaa.

Mutta heiih... tunnevammanen ku tunnevammanen

“Kun vain suvaitset asioita, saatat aiheuttaa itsellesi kaunaa, josta et välttämättä itsekään ole täysin tietoinen. Katkeruus on energiavuoto. Katso omiin ihmissuhteisiisi kirkkain, järjellisin silmin. Monet vahvat naiset heikkenevät, mikäli he sietävät tuomitsemista ja myrkyllistä käytöstä.”     -  Parisuhdeterapeutti Rhoberta Shaler, PhD. -

Niin, tässä heijastuu tehosekoitin mies ja    lapsuudenystäväni, kenet nyt poistin elämästäni.  Ehkä tähän voi myös rinnaistaa tuon miehen tapailu yritys.

Nyt kun tyhjennän ja muokkaan ns. tuttavapiiriäni ja poistan armottomasti myrkyllisten ihmisten kokoelmaa. Poistaminen on tuonut jonkinlaista mielenrauhaa.  Tietenkin on vaikeaa hieman elää vähemmässä draamassa ja mielensä kirkastuessa, voi koittaa alkaa sitten muokkaamaan omia vammojansa.

 

 

Tästä on nyt aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut. Olen ollut oman mieleni vanki ja käyttänyt kaiken aikani melkein pelaamiselle ja nurkassa kyyhöttämiseen. Sosiaalinen elämä on kuolon korissut jo tovin ja ainoat ihmiskontaktit perustuivat kaupan kassan henkilökuntaan ja muutamaan hassuun wassapp viestiin. Äitini vierailu sai hieman mielialani nousemaan hetkeksi.

Kirjoitin aikaisemmin "tehosekoitin miehestä", joka on elämässäni mukana boksilla pelatessani. Eilen sain tarpeeksi koko ihmisestä ja tulin järkiini, että minun ei kannata tuhlata enään sekunttiakaan hänen kanssaan tai yrittää enää ymmärtää, miksi hän on sellainen, kuin on.  Sain osakseni niin paljon pahaa mieltä ja herjauksia kolmen miehen liittoutumasta, jotka vain kertoivat "totuuksia" minusta. Alkoholillahan ei asiaan ollut vaikutusta. #eipävissiin

Ollessani eri mieltä eräästä leffasta ja naisnäyttelimisestä, tehosekoitinmies suorastaan raivostui. Hän liittoutui kahden muun miehen kanssa pelikeskustelussa ja alkoivat vähättelemään tietouttani elokuvista. Olin vain amatööri ja noob. Nainen, mikä oli sekaisin ja minun mielipiteelläni ei ollut mitään merkitystä.  Nainen, jolla ei ollut mitään sanottavaa.
Samaan hengenvetoon miehet alkoivat heittään loukkauksia luonteestani, ulkonäöstäni ja tavastani puhua, sekä keskustella. Jopa kahden vuoden takainen riita vedettiin uudelleen pöydälle, josta luonnollisesti syytettiin vain ja ainoataan minua, koska miesliittoutuma ei nähnyt itsessään mitään vikaa. En hermostunut.

Olin hämillään syytöksistä ja äänestäni saattoi paistaa läpi itkuisuus.  En ymmärtänyt miten olin joutunut tähän tilanteeseen sanommalla: EI, OLEN ERIMIELTÄ. Miehet suorastaan kiihtyivät raivon partaalle, koska eivät saaneet minusta haluamaansa reaktiota. Myönsin ihan heidän kiusakseen kohdat, missä olin tehnyt aikaisemmassa riidassa virheitä ja totesin, että asian olisi voinut silloin hoitaa paremmin ja jos kerran asiasta oli jäänyt jotain hiekkaa esinahan väliin, niin miksei miehet voineet ottaa asiaa esiin ajoissa selvinpäin ollessaan? Miksi aiheesta alettiin nyt riitelemään ja syyttelemään 2v jälkeen?

Totesin mielessäni, että olen niin kyllästynyt tähän paskaan.  Jos suomalainen mies on niin munaton, että ei uskalla sanoa asioita suoraan tapahtuma hetkellä, onko se ihminen aikani väärti? Ei ole.

Poistuin keskustelusta vähin ääniin. Aukaisin kaverilistan ja poistin kolmenmiehen liittoutuman ystävistäni.
Minulla on nyt huomattavasti kevyempi olo.
En ole vittumainen lehmä, koska osaan sanoa EI.
Kestäkää se.