Parveke projekti varmaan pysyy ja on ollakseen vielä seuraavat puoli vuotta, koska mitään muutahan mulla ei ole kuin aikaa. Työttömänä kotona ollessa kaiken voi aina siirtää huomiseen tai ensi viikkoon. Kyllä se joskus hoituu. Se, että podin huonoa omatuntoa masennuksen aiheuttamasta saamattomuudesta oli syy taas miehen ailahteluun.

"Hyvää yötä ja kaikkea hyvää."

Kysyessäni, että mistä nyt taas tuulee. Vastausta sai odottaa taas niin kauan, että mulla paloi sitten lopullisesti hermo. Olin miettinyt koko yön miten saisin ilmaistua ajatukseni selkeästi. Kello kuusi ajattelin olla se aikuinen ja kertoa miltä musta tuntui.

Kirjoitin:

Pakko sana sen verran, että oon aika hämilläni tästä yhden tunnin sisällä ailahtelusta keskustelusta whatsapissa. Kai tiedät, että kaikkea hyvää tarkoittaa hyvästejä? Eli sää siis lopetat tän meidän jutun? Okei. No, sen olisi voinut tehdä ihan soittamalla, eikä laittamalla jotain ihme sekavaa didadaapaa. Luulin, että asiat oli ok. Se mikä ärsyttää, on se, että annoin sulle omaa tilaa, enkä halunnut häiritä soittelemalla päivittäin, koska  laitettiin päivittäin viestiä ja sain muutenkin susta sen kuvan, että pidät omasta rauhasta. Mulla on puhelin 98% ajasta äänettömällä, koska en pidä puhelimessa puhumista. Ja se, että näkee, että toinen on lukenut viestit mutta ignooraa vastaamatta mitään, saa veren kuplimaan. Tulee automaattisesti mieleen, että mistäköhän se nyt suuttu ja mitä nyt taas.  En mä sit tiä oisitko sää halunnut, että soittelen enemmän? Mutta jaa. En ole muutenkaan hyvä ihmisasioissa niin pitkän yksinolon jälkeen, että otappa täskin nyt selvää.

Vastauksen näette tässä.

Kyllä mulla rytisi samantien otsalohkossa.  Mä en ole kirjastonkirja minkä voi laittaa varaukseen ja hakea sitä sitten kun huvittaa. Se, että mulla oli huono maanantai, oli syy kylmien pakkien antamiseen.

Darling, u can keep ur shit.  Ihminen mikä vaihtaa mielipidettänsä 15 min välein, tietämättä onko lintu vai kala. Suosittelen sellaiselle ihmiselle ihan sinkkuna olemista koko loppuelämänsä. Have a good life dick.

Tyyppi, joka vielä eilen viestitteli hyvät huomenet ja yöt, on tänään kuin maan niellyt. Ei tule silmäniskuhymiöitä, ei kuvia päivän tekemisistä, puhumattakaan treffikutsusta uudelleen. Whatsapp hiljeni kuin seinään. Ghostaaja ei myöskään vastaa viesteihin tai puhelinsoittoihin, sillä hän on vissiin yksipuolisesti päättänyt, että tämä oli nyt tässä. Viimeinen yhteyden otto sunnuntai 18.30.

Kyllähän sitä tunsi itsensä tyhmäksi, kun odotti, että toinen laittaa viestiä, että on päässyt turvallisesti kotiin yli 150 km päähän. Käytettyään 3 eri kulkuneuvoa päästäkseen kotiin. Vaikka sisimmissäni olekin hieman kylmä ihminen, herätti tämä mies jonkunlaisen lämmön tunteen ja halusin varmistaa, että hän on päässyt turvallisesti kotiansa. Junalla, bussilla ja autolla liikkuessa on kuitenkin ne omat riskinsä. Voi tulla keskustassa ryöstetyksi, bussi voi hajota tai autolla ajaa hirvikolarin ja kuolla kuupahtaa. Kävihän mulla putkakin mielessä, mutta ei kai sentään. Tietenkin, sitä hieman huolestui, että onko jotain tapahtunut. Sitten vaan tajusin, että munthan just ghostattiin. Ihan kuten kaveri sanoikin.

Ymmärrän kyllä miehen kannaltakin, että kun, joka päivä löytyy uusia kasvoja oikealle tai vasemmalle swaipattavaksi Tinderin ja muiden deittisovelluksien kautta niin,  miksi jumittaa yhdessä tyypissä edes sen vertaa, että ilmoittaisi kiinnostuksen lopahtaneen?

Netti luo uutta käyttäytymistä, johon kuuluu ohittaminen, välinpitämättömyys ja nopeasti syttyvät tunteet, jotka myös sammuvat nopeasti. Voi olla, että ihmisillä on virityksiä moneen suuntaan auki. Useampi ihminen joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja sopia tapaamisia.

Ennen vanhaan kun minä olin nuori (lol) treffikumppani jätettiin langalle roikkumaan, mutta nykyään puhutaan ghostaamisesta, eli katoamisesta ja uuden ihmissuhteen päättämisestä ilman selityksiä. Ghostaaja katoaa kuin aave, ei vastaa viesteihin tai puheluihin ja poistaa hylätyn usein somekanavistaan. Hän jättää jälkeensä myös aavemaisen epävarmuuden. Miksi hän lähti? Miksi hän ei vastaa? Mitä minä tein väärin?

Katoamistempun tehnyt ei anna jätetylle mahdollisuutta ymmärtää tapahtunutta ja vastata siihen. Ghostaaminen on jättäjälle helppo, mutta äärettömän itsekäs toimintatapa.

Normaalin ihmisen sosiaalinen kanssakäyminen perustuu siihen, että peilaamme muiden käytöstä omaamme. Kun toinen vetäytyy, suuri osa ihmisistä miettii, johtuuko tämä minusta, teinkö jotain väärin ja miten omaa toimintaa pitäisi muuttaa. Kyllähän sitä mietin, että miksi en nähnyt jo merkkejä etukäteen, luotinko liikaa itseeni? Olinko liian sokea huomaan niitä punaisia välkkyviä valoja taustalla, ison ALERT ALERT -  kyltin kera. Miksi antaa niin sekavia singaaleja, miksi suukot ennen lähtöä ja halaukset?  Jos ghostaaja oli jo päättänyt, että homma loppuu, niin miksi antaa vääriä vinkkejä?
 

Miksi ghoustaaminen?
Luulen, että ghoustaaja ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Koska ghoustaaja ei pysty kohtaamaan vaikeita tilanteita tai ihmistä sellaisenaan, kun hän on. Myös kärsimättömyys ja ihmissuhteita koskevat vaatimukset lisäävät ghostaamista. Jos ihminen ajattelee, että tulevan kumppanin tulee vastata heti täydellisesti hänen haaveitaan, hän ghostaa toisen herkemmin.

Selittämättömästä hylkäämisestä voi kuitenkin toipua, kun ymmärtää, että vika ei ollut itsessäni. Jätetyksi tulleena on voinut tehdä jotakin loukkaavaa, mutta terveessä ihmis suhteessa  on mahdollisuus kuulla tämä ja pyytää anteeksi toiselta. Ja oli ghostaamisen syy mikä tahansa, se kertoo enemmän jättäjästä kuin jätetystä. Ghost ei pysty kohtaamaan toisen negatiivisia tunteita, vaan pakenee laput silmillä häntä koipien välissä. Tällaisen ihmisen kanssa on mahdotonta rakentaa kypsää rakkaus- tai ystävyyssuhdetta. Vaikka ghostaaminen jättää jälkeensä kysymyksiä, hylkääjältä on yleensä turha odottaa vastauksia. Hän katoaa, koska ei ymmärrä ehkä itsekään ajatuksenjuoksuaan, saati että pystyisi puhumaan siitä. On tärkeää, että vaikka tulin hylätyksi, tiedostan olevani rakkauden arvoinen ghostaamisesta huolimatta. Hylkäyksen aiheuttama kipu ei ole säälittävää tai turha tunne.

Vaikka tyhmähän minä taas olin, että koitin...
Tai jotain. Menipä syvälliseksi.  NOH....

Ainoa mikä vituttaa on se, että rehellisenä maksoin sen lainaamani 20 euroa takaisin. Olis senkin voinut pitää itellä. Toisekseen vituttaa se, että hän vei minun aikaani. Nainen lähellä 40 vuotta. ( 4v päästä siis) Aika alkaa olla kortilla ja rupsahtaminen vanhemisen kanssa lähenee vuosi vuodelta. Minulla ei ole aikaa enää kusipäille ja ghostaajille.

Eihän tässä muuta ole, kuin normaaleihin askareihinsa palaaminen. Kohta tulee gamepassillekin ladattavaksi kaksi uutta peliä. Pääsee taas jatkamaan sitä mihin jäi. Gamescorejen keräilyä. Man eater ja joku uus kalastuspeli.  Pääsee hailla syömään ihmisiä. Omg. Peli mun makuun.

Elämä jatkuu...

Ehkä mä osasin olla vähän liikaakin oma "hullu" vapaa itseni. Kaikki se kovapäisyys, kivisydämisyys ja kylmyys unohtui tuon miehen seurassa.  Laskeuduin suorastaan pikkutytön tasolle ja oma käyttäytyminen muuttui aika rennoksi. Ehkä hieman liian rennoksi. Välillä ehkä hieman junttimaiselle tasolle. Jännä miten toisen ihmisen seura voi laukaista ihan eri käyttäytymis mallin itsessä.

Hellyys, halailu ja suukottelu tuntui jotenkin luontevalle ja samalla aaltopituudella olo yllätti minut. Silti pidin suojiani ylhäällä ja koitin olla paljastamatta liikaa itsestäni ja omista ajatuksistani, koska ihminen on ihmiselle peto ja liika tieto voi käydä vaaralliseksi. Mietin vain, että olisin voinut tehdä muutaman asian ihan toisin. Olisin voinut joissain tilanteissa olla ikäiseni, mutta kun kerran päästää itsensä irti pelleilevänä knownina,  on vaikea palata vakavaan muottiinsa. Ehkä sitä päästi itsensä pelleversion vapaaksi, koska pelkäsi, että toinen pitää tylsänä.  Koska kukaanhan ei halua olla tylsä.
Siinäkin tulee esille yksi aikaisemista traumoista. Muutama mies elämässä on sanonut, että juo nyt jotain niin sustakin tulee hauskempi ja rennompi.

On aika haastavaa olla rento ja hauska, jos paineet on taustalla jo muutenkin korkealla.  Lisäksi minun normaalia käyttäytymistä painoi huoli rahasta koko ajan. En saanut liitonrahojani ajoissa ja rahan vastaanottaminen ruoan muodossa jne otti aika koville itselle. En halua, että mies ajattelee minun olevani vain hänen rahojensa perässä tai ilmaisen elämisen etsimiseen pyrkivä. Siksi koitin moneen otteeseen sanoa, että  tulen kyllä maksamaan hänellekin pizzat ja ehdottomasti haluan kokata hänelle, kun minulla on varaa. Antaa samalla mitalla sitten takaisin, koska jossain välissä kuitenkin tulisi se perus purkautuminen.

- Minä olen maksanut. Minä olen tehnyt sitä ja tätä. Mitä sinä olet tehnyt minun eteen?

No ei pidä tietenkään yleistää, että kaikki miehet olisivat samanlaisia, mutta takaraivossa pieni menninkäinen huutaa suoraa kurkkua, muistuta sitä, että säkin teet takaisin kun vaan voit.

Minulla ei ole ollut pitkään aikaan näin hyvä olla. Kiva olla. Se ehkä minua hieman pelottakaakin. Mä saan kuitenkin tässä turpaani. Se, että pelkään mokaavani jollain ihan vitun typerällä tavalla, saa käpertymään sohvanurkkaan ja hakkaamaan tyynyllä päätänsä ajatellen, ehkä ei ois pitänänyt sanoa noin tai tehdä näin. Itsekriittisyys jälkikäteen on perseestä. Se, että kaikki oli tasapainossa tunnevammaisena ennen treffejä, on nyt historiaa, nyt on vaan entistä sekavaampaa, kun kuvioissa on mies.

Vittu...
Miehet..

• Really?

Se, että en kumarru miehen eteen heiluttaen palmun lehteä huutaen "teidän majesteettinne, sekö tekee minusta kylmän nartun? Se, etten alistu tietäessäni oikean vastauksen,  kun miehen vastaus oli väärin, sekö tekee minusta ylimielisen? Kun en lämpene huonoille iskurepliikeille, se tekee miusta pihtarin ja liian innostunut puhe tekee minusta siis huoran. Hankalaa. Välillä tuntuu, että puristun hengiltä jatkuvassa tuomitsemisen kärrynpyörässä, missä jokainen odottaa aina jotain muuta tapaa toimia tai puhua. Se, että on oma aito itsensä ja eikä anna muiden ihmisten kävellä ylitsesi, tekee sinusta kylmäsydämisen nartun, jonka kuuluu olla sinkku ja onneton yksin koko elämänsä. Minun ei tarvitse nuolla persettä ollakseni suosittu. Olen omana itsenäni tyytyväinen sellaisenaan, kuin olen.

Tiedän kuitenkin olevani tunnevaimmainen. Sehän on nyt selvää. Huonot kokemukset ja jatkuvat pettymiset ihmissuhteissa ja kanssakäymisissä ovat tehneet minusta sellaisen, kuin olen. Luotan harvaan ja avaudun vielä harvemmalle oikeasta minusta ja tunteistani. Sitä mitä ei kerro, se ei voi satuttaa.  Ihminen on loppuen lopuksi peto, jolla heikon hetken tullessa tai pahimman tapahtuessa, oikea ihmisluonto tulee esiin ja eläimellinen pakko selviytyä itse ensin - luonne puskee esiin. On helpompi työntää toinen junan alle, jos menettää itse vain jalan.

Katkeruus ei elä minussa, eikä jatkuva viha, vaan hyvin muodostunut itsetietoisuus omasta luonteesta ja kovuudesta selvitä maailmassa. Tunnen arvoni ja prioriteettini, eikä minulla ole tarvetta riidellä, puolustaa tai todistaa itseäni muiden mielipiteiden edessä, mutta joskus  nurkkaan ajattuna, sitten hieman murahdan ja se koetaan riidahaluisuudeksi.  Pyrin kuitenkin kuuntelen myös muiden ideoita, annan kunnian sille kenelle se kuuluu, ja annan muille tilaa paistatella auringossa. Mutta moni sekoittaa minun hyvän tahtoani heikkouteen. Tiedän omat voimani, ja oletan saavani samaa kunnioitusta muilta itseääni kohtaan kuin mitä annan muille. Saan kuulla jatkuvasti olevani liian sitä, liian tätä: liian menevä, liian reipas, liian iloinen, liian herkkä, liian vahva, liian heikko, liian valikoiva, liian nirso, liian itsepäinen – ja parisuhdemielessä ehdottomasti liian itsenäinen. Jonka jälkeen heitetään se paskapyyhe naamaan huutaen: ei ihme, että sä oot sinkku. Huoh.  Siksi olen huomannut esim. miehen seurassani olevani, jossain muualla, kuin paikalla.
Tapailin erästä miestä hetken aikaa, hän ei suoranaisesti ollut ihan tyyppiäni, mutta ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden, koska no..

Ei täällä Lapissa oikein vapaita, hyviä miehiä oikein ole..

Noh anyway, kokeilimme tapailua ja huomasin itsestäni jotain. Halatessa, suukotellessa, koskettaessa toista kädestä. En tuntenut mitään. Olo oli suorastaan ontto.  Sydämen ympärille alkoi kasvamaan piikkilankaa, luodinkestävää lasia ja muurit nousivat silmän kantamattomiin. Se, että niitä olisi pitänyt alkaa purkamaan ja päästämään miestä elämääni mukaan, etäännyin ja tapailu loppui hyvin nopeaa. Mies kyllä ilmaisi selkeästi, että oli hämillään tapailun lopettamisesta ja olisi halunnut vielä jatkaa.

Mutta heiih... tunnevammanen ku tunnevammanen

“Kun vain suvaitset asioita, saatat aiheuttaa itsellesi kaunaa, josta et välttämättä itsekään ole täysin tietoinen. Katkeruus on energiavuoto. Katso omiin ihmissuhteisiisi kirkkain, järjellisin silmin. Monet vahvat naiset heikkenevät, mikäli he sietävät tuomitsemista ja myrkyllistä käytöstä.”     -  Parisuhdeterapeutti Rhoberta Shaler, PhD. -

Niin, tässä heijastuu tehosekoitin mies ja    lapsuudenystäväni, kenet nyt poistin elämästäni.  Ehkä tähän voi myös rinnaistaa tuon miehen tapailu yritys.

Nyt kun tyhjennän ja muokkaan ns. tuttavapiiriäni ja poistan armottomasti myrkyllisten ihmisten kokoelmaa. Poistaminen on tuonut jonkinlaista mielenrauhaa.  Tietenkin on vaikeaa hieman elää vähemmässä draamassa ja mielensä kirkastuessa, voi koittaa alkaa sitten muokkaamaan omia vammojansa.

Kirjoitin aikaisemmin "tehosekoitin miehestä", joka on elämässäni mukana boksilla pelatessani. Eilen sain tarpeeksi koko ihmisestä ja tulin järkiini, että minun ei kannata tuhlata enään sekunttiakaan hänen kanssaan tai yrittää enää ymmärtää, miksi hän on sellainen, kuin on.  Sain osakseni niin paljon pahaa mieltä ja herjauksia kolmen miehen liittoutumasta, jotka vain kertoivat "totuuksia" minusta. Alkoholillahan ei asiaan ollut vaikutusta. #eipävissiin

Ollessani eri mieltä eräästä leffasta ja naisnäyttelimisestä, tehosekoitinmies suorastaan raivostui. Hän liittoutui kahden muun miehen kanssa pelikeskustelussa ja alkoivat vähättelemään tietouttani elokuvista. Olin vain amatööri ja noob. Nainen, mikä oli sekaisin ja minun mielipiteelläni ei ollut mitään merkitystä.  Nainen, jolla ei ollut mitään sanottavaa.
Samaan hengenvetoon miehet alkoivat heittään loukkauksia luonteestani, ulkonäöstäni ja tavastani puhua, sekä keskustella. Jopa kahden vuoden takainen riita vedettiin uudelleen pöydälle, josta luonnollisesti syytettiin vain ja ainoataan minua, koska miesliittoutuma ei nähnyt itsessään mitään vikaa. En hermostunut.

Olin hämillään syytöksistä ja äänestäni saattoi paistaa läpi itkuisuus.  En ymmärtänyt miten olin joutunut tähän tilanteeseen sanommalla: EI, OLEN ERIMIELTÄ. Miehet suorastaan kiihtyivät raivon partaalle, koska eivät saaneet minusta haluamaansa reaktiota. Myönsin ihan heidän kiusakseen kohdat, missä olin tehnyt aikaisemmassa riidassa virheitä ja totesin, että asian olisi voinut silloin hoitaa paremmin ja jos kerran asiasta oli jäänyt jotain hiekkaa esinahan väliin, niin miksei miehet voineet ottaa asiaa esiin ajoissa selvinpäin ollessaan? Miksi aiheesta alettiin nyt riitelemään ja syyttelemään 2v jälkeen?

Totesin mielessäni, että olen niin kyllästynyt tähän paskaan.  Jos suomalainen mies on niin munaton, että ei uskalla sanoa asioita suoraan tapahtuma hetkellä, onko se ihminen aikani väärti? Ei ole.

Poistuin keskustelusta vähin ääniin. Aukaisin kaverilistan ja poistin kolmenmiehen liittoutuman ystävistäni.
Minulla on nyt huomattavasti kevyempi olo.
En ole vittumainen lehmä, koska osaan sanoa EI.
Kestäkää se.

Tässä maailmassa on vaikeaa olla nainen ja vielä vaikeampaa olla himokas, kokenut tai kiinnostunut seksistä. Nainen joka haluaa seksiä, on joko lumppu, lutka tai huora. Ei seksiä niin paljon haluava on sit pihtari tai lehmä. On hyvin vaikea ilmaista omaa seksuaalisuuttaan ja haluja, kun leima on jompi kumpi aina. Siksi ajattelin kuvailla seksiä, pornoa ja orgasmeja esimerkkilistana. Tässä ensimmäiset viisi.

ESIMERKKI LISTA

Esimerkki 1: 20 vuotiaana halusin kokeilla kaiken mahdollisen ja oppia temput. Olin pitkissä parisuhteissa, joten miehen miellyttäminen meni etusijalle ja oma orgasmi oli se kakkosasia.  Takaraivossa jyskytti paine seksin aikana orgasmin saamiseen, joka loppuen lopuksi johti siihen perus sormileikkiin yksin seksin jälkeen, kun mies ei joko suostunut nuolemaan tai käyttämään aikaa enemmän minun tulemiseen vaan kyrpä sisään, työntö sisään  ja ulos. Done. Suuseksiä pyytäessä, mies on yleensä närkästynyt ja sanonut, että kuka nyt sellaista jätemyllyä nuolisi. Pillu ei ole jätemylly vaan, kaunis, itseänsä puhdistava. (ESIM. valkovuoto ja kuukautiset, mitkä putsaavat toosan sisältöä koko ajan.)  Enemmänkin pitäisi huolestua esipesemättömästä hepistä, jonka esinahan alla on miljoonia bakteereja ja sisään tungettuna ne voivat aiheutta tulehdusta ja hiivaa. Suuseksin aikana olisi hyvä olla myös ne legotkin pestynä. Eräs sankari sanoi, että ei suostu nuolemaan, mutta odotti totta kai minun jyystävän posket lommollaan mulkkuansa. Mikä ero? Tai sit pillukarvat on pakko olla pois, muuten ei nuolla, mutta vastaavasti sitten ei tule kysymykseen munakarvojen siistiminen tai pois ajo, koska se kutisee ja tuntuu epämukavalle. HEI HALOO. Sama kohtalo on sen naisenkin karvojen ajolla. Samanlain voi mieskin ajatella, että olisi mukavempi ottaa poskeen jos, sen munan löytäisi helpommin, eikä tarvisi mennä puskasahan kanssa etsimään sitä imettävää. ( Etsii taskustaan kirjoitus tupakkeja, röökitauko. Ennen, kun räjähdän.)

Esim. 2:  Pari tapausta, jossa mies ilmoitti, että haluan aivan liikaa ja hän ei ole mikään kone, että voisinko keksiä jonkun muun harrastuksen, kun seksin harrastamisen hänen kanssaan.  (Huutonaurua!) Tässä kohtaa voi alkaa miettimään maalaisjärjellä, että jokin on pielessä.

Esim 2.1: Seurustelin 25v kieppeillä virolaisen miehen kanssa, joka ilmoitti, että hän ei ole kone, eikä ymmärrä miksi haluan naida hänen kanssaan, työntäen minut kauemmas itsestään. Syy ei ollut haluttomuudessa, vaan yksinkertaisesti syyllisyyden tunteessa. Ei kai se kaksi kertaa päivässä putkeen onnistu, jos on käynyt panessa silloista "parasta naispuolista kaveriani", muutaman korttelin päässä, ennen kotiintuloa.  Tsiisus krise sentään!

Esim. 3: Kun sitten ollaan uuden ihmisen kanssa ja koitetaan tutustua toisen seksitottumuksiin ja asioihin mistä toinen tykkää, selviää, että miehillä onkin ongelmia oman pikkuveitikkansa kanssa  masennuslääkityksen vuoksi. Sitä yrittää ja yrittää, kunnes lopulta kyllästyy siihen jatkuvaan yrittämisen ja hokee itsellensä, että HEI... PÄRJÄÄT SÄ ILMANKIN. Yhtäkkiä mies ilmoittaakin, että nyt se TOIMII ja pitäisi olla samantien haarat levällään pumpattavana. Kun mies huomas, että seksiin innostumis aste on nollassa, alkoi se pihtari laulu ja mahoksi lehmäksi haukkuminen. Hei! Se sun veitikka ongelmas sen seksin tappo, en minä.

Esim. 4 Aivan liian väärä kuva seksistä ja orgasmeista. Totuushan on se, että miehen näkemys seksistä muodostuu täysin pornosta. Pornosta, missä mies pumppaa jäätävällä mololla kirkuvaa ämmää, joka saa multihuippu orgasmin, kun mies heittää spermat selälle. (syvä huokaisu). Ei näin. Jos miehen saisi tajuamaan, että elämä ei ole kuin pornoelokuvaa, jossa naiseen saa yhteyden tunkemalla lihaa sisään, vaan ajan kanssa harjoittelemalla ja oppimalla mistä tykätään ja mistä ei. Jolloin, seksistä voisi tulla molemmille osapuolille mieleistä. Seksi maistuu kyllä naisillekin, uskokaa tai älkää, mutta jos naisen halut ja mielenkiinnon kohteet eivät kiinnosta miestä, voi seksin halun määrä tipahtaa pakkasen puolelle hetkessä. Jokainen mies vannoon kiven ja kannon kautta, kuinka naisen mielihyvä menee edelle, silti todellisuus on aivan jotain muuta. Miehet valittavat, että onhan se nyt vaikeaa tehdä mitään, kun nainen ei kerro mistä tykkää,  mihin saa koskea ja mistä hinkataan tai hiotaan. Onhan se HIEMAN VAIKEAA kertoa, kun vihjatessa, että voisitko hieroa siitä kliritoriksen kohdalta tai koskisitko nänneihin, niin MIES SUUTTUU. Alkaa se märehtiminen, että kyllä mä nyt oon ennenkin nussinut tai exä sai näin. (lyö päänsä pöytään) Heti alko vituttaan, kun aloin kirjoittaa tästä. Kuinka neuvoa, jos reaktio on sitten tuo? Ja miten vittu se ex tähän liittyy, sä nait mua, etkä sitä. Eri pillu hei!

Esim. 5 Naisen orgasmi. Nyt päästään asiaan.  Kyllä sitä kaipaa niitä aikoja, kun oli niitä onnistuneita, täydellisiä orgasmeja. Missä mies oikeasti käytti aikaa siihen tekemiseen ja suuttumisen sijaan oikeasti halusi oppia, että miten se homma toimii. Minun orgasmini meni etusijalle, ennen hänen tulemistaan, koska tajutessaan, että pilluhan suorastaan kiristyy pieneksi pikkukoloksi, kun nainen on saanut orgasmin. Pillulihakset menevät, kuin kouristustilaan ja sisälihakset suorastaan rutistavat sisään tulevaa kankea.  Tulee ihan uusia ulottovuuksia panemiseen. Eron tulleella ja ei tullella pillulla on huomattava.

Mutta jos sitä oikeaa tavaraa ei ole saatavilla orgasmeihin ja onneen, käy naisena ollessa ihan vaan perus käsi, xbox ohjaimen "kauha" tai "kärki" hinkuttamiseen. Itseasiassa ohjaimella saatu orgasmi on raju. Yksi aamu krapulassa ollessani, keksin kokeilla tätä ohjainta. Se painoi juuri sopivasti kliritoriksen kohdalta ja suorastaan räjäytti tajunnan. Se paine mikä lähti orgasmin mukana, sai kuolan valumaan ja hetkellisen todellisuudentajun katoamisen. Tuli nukuttua parin tunnin päikkärit sen jälkeen. Ihan ku ois harrastanut parin tunnin edestä jäätävää jyystöö.

Sinkkuna ollessa runkkauksesta on tullut niin helppoa ja vaivatonta, 1 - 10 minuuttiin, ilman että tarvii aina ottaa edes housuja pois. Homma on hetkessä ohi ja päivä jatkuu. Helppoa kuin heinän teko. Joten on ihan ymmärrettävää, miksi seksi ei ole ollut itselle se ykkösasia elämässä enää pitkään aikaan. Niin saatanan helpolla pääsee yksinkin ja runkkaus ansaitsi, jonkinlaisen palkinnon. Vuoden runkkauspalkinnon voittaa tänä vuonna....

(jatkuu osa 2)

Väitetään, että ihmisellä on tapana muodostaa ihastus samantyyppisiin ihmisiin uudestaan ja uudestaan.  Siksi jokaisella ihmisellä on omanlaiset mieltymykset. Jotkut ihastuvat renttuihin, toiset atleettisiin ihmisiin ja toiset puolestaan vaaralliseen sekä mystiseen mieheen tai naiseen. Ihastuessa tunteiden kohteen ajattelusta tai hänen kanssaan viettämästään ajasta saa voimakasta mielihyvää sekä omat ajatukset pyörivät ihastuksen ympärillä. Niin kävi Turon kanssa. Hän alkoi olla ajatuksissani useammin ja odotin hänen vierailujaan kovasti. Uskon Janin huomanneen muuttuneet tunteeni ja Turo lakkasi yhtäkkiä vierailemasta meillä.

Viimeisin ilta mitä muistan oli bile viikonloppu, kun Turo tuli meille kylään ja aloimme tanssimaan Turon kanssa kaksin. Janin tiukka väliintulo pakotti Turon perääntymään ja ilta sai hieman ikävän käänteen serkuksien mittaillessa sarviensa kokoa. Se oli viimeinen ilta, kun koskaan enään näemme.

Myöhemmin elämässäni kuulin huhuja, kuinka Turo oli löytänyt naisen ja mennyt naimisiin. Hankkinut lapsia ja eleli edelleen lapsuuden paikkakunnallaan. Olin onnellinen hänen puolestaan, mutta samaan aikaan hyvin surullinen, koska siniset kipinät olivat laskeutuneet ja tilalla oli enää viimeisiään vetelevä hiilloshehku, joka sitten sammui vuosien kuluessa. Mietin aina kuinka elämä olisi voinut olla erilaista, jos Janin sijasta olisin tapaillut Turoa. Jossittelu on aina pahasta, mutta kyllähän sitä voi aina miettiä. Olisiko monikin asia nyt toisin? Olisinko esim. koskaan sitten tavannut mr.narsistia tai isiä? Olisiko minulla Suffelia? Olisinko jättänyt muuttamatta Tampereelle tai Helsinkiin? Olisinko koskaan käynyt ulkomailla? Jos, jos jos ja ehkä, ehkä, ehkä.

Facebookin mullistaessa maailman, löysimme Turon kanssa taas toisemme. 10 v myöhemmin me kohtaamme taas. Uskomatonta miten sosiaalinen media tuo mahdollisuuksia löytää kauan elämästä poissa olleet. Turo oli eronnut. Profile status sinkku. Aloimme juttelemaan menneisyydestä ja kertasimme nykypäivän tapahtumat toisillemme, kunnes hän kertoi miettineen itsekin, kuinka hän teki elämässään mahdollisesti virheen ja päästi minut elämästään pois. Kuinka hän vihasi Janin tapaa puhua minusta. Hänkin jossitteli ja ehkitteli. Mitä jos olisimmekin kokeilleet? Mutta sehän on vaan ihan minun perus tuuriani, väärässä paikassa, väärään aikaan.

Kuulen kuinka takassani rätisee.
Siniset kipinät ovat takaisin...

Tsiisus, 17 vuotta sitten.  Tässä kohtaa voin sanoa, että sain pienen paskahalvauksen. Onko siitä tosiaan noin kauan, että meikäläinenkin on ollut tuon ikäinen? Ei muuta ku eläkeläis bingoa vaan pelaan seuraavaksi.  Helvetti.

2004 valmistuin ensimmäisestä kokkikoulusta. Tai no se oli enemmänkin pitokokin ja palveluvastaavan sekoitus. Tänä päivänä 2021 palveluvastaava on siivoojan nimike. Ihan kuin sillä olisi paskaakaan  väliä. Ravintola-ala ei tule koskaan toipumaan korona ajasta, joten tuskin ammattinimekkeilllä on enää mitään väliä.

Tapasin 2004 kesällä (nimi muutettu)  Janin. Jani asui silloin Kuusamossa ja hän tuli asioille Ouluun vanhempiensa mukana. Tapasimme pienessä puistossa Oulun Linnainmaalla. Hän ei ihan vastannut irc:issä  annetusta kuvauksesta, mutta jokin Janissa kiehtoi. Treffit menivät jopa niin hyvin, että päädyimme pussailemaan ensi treffeillä. Oi sitä kakskymppisen hormonimäärää. Asuin tuolloin vielä kotona ja kiire oli päästä pois. Kokeilemaan omia siipiänsä ja mokaamaan totta kai kakskymppisen lailla asiansa. Muutimme aika vauhdilla yhteen ilman, että olisimme tutustuneet toisiimme oikeasti huolella ja rauhassa. Olisin voinut selvitä vähemmillä mustelmilla ja voisin olla ehkä vähemmän tunnevammaisempi, kuin tänä päivänä. Mutta nämä on niitä kuuluisia EHKÄ ja JOS lauseita. Kuten jo aikaisemmin sanoin, jälkiviisaus on perseestä.

Kuvastaakseni aikajanaa Jani siis tapahtui ennen narsistia ja Suffelin isiä.

Kaikki meni aluksi ihan ok. Yhteiselämä kulki käsi kädessä harmoniallisesti, kunnes pari suhteen rektyrointi vaihe oli ohi ja tapaamani mies osottautui hirviöksi. Jani muuttui rakastavasta miehestä nyrkkiä heiluttavaksi kusipääksi. Suhde alkoi muistuttamaan äitini ja isäni avioliittoa, missä "isä" piti meitä hallinnonnansa alla nyrkillä, henkisellä- ja fyysillä väkivallalla.
Suhde Janiin muuttui. En voinut elää normaalisti. Aloin keskittymään vaan selviytymiseen, ennakoimiseen liikkeitäni ja sanojani, olemaan varuillani, väistämään tilanteita sekä kiinnittemään huomiota jokaiseen äänensyvyyn, sekä pitämään julkisen sivun puhtaana ja onnellisen parin kuvana. Koska auta armias, jos jokin näistä kusi, oli seuraus nyrkistä. Elämä muuttui ja sosiaaliset suhteet kuolivat ystäviini. En voinut tuoda ketään kotiin, koska Jani ei pitänyt ystävistäni. En osannut enää hoitaa ystävyyssuhteitani, koska minun piti valehdella, että kaikki oli hyvin. Jatkuvassa varoitus tilassa eläminen kulutti kaiken energiani suhteeseen. Tilannetta ei helpota se, että elämässäni olevat ihmiset (esim. töissä) kuiskailevat, että noh, miksi se ei lähde jos kerran suhde on niin paska? Ehkä se sit ansaitsee tulla hakatuksi, kun on niin tyhmä ettei tajua lähteä. Kumpa ne ihmiset vaan olisivat tajunneet, että se ei ole vaan niin helppoa lähteä ja ajatella, että nyt se elämä sit taas hymyilee. Ex-puoliso voi alkaa seuraamaan, vainoamaan ja häiritsemään elämää eronkin jälkeen, jolloin jaloille nouseminen voi kestää useampia vuosia.  Miten minä olisin voinut lähteä? Miten olisin järjestänyt pakoajan, reitin, aikataulun, uuden asunnon, tavaroiden pakkauksen ja tarvittavat rahat kokoon ilman, että mies huomaisi? Mistä saisin apua, kun jokainen ihmissuhde oli katkennut Janin vuoksi? Olin tiukasti remmeissä ja miehen armoilla.

Suhdetta muistellessa, näen itseni käpertyneenä sängyn nurkkaan, kuin hakattu eläin. Pelkäen mistä suunnasta tulee seuraava isku, miehen nauraessa pelolleni ja säikkymiselleni.  Se saa minut voimaan pahoin tänä päivänä, ajatellessani Jania seisomassa sängyn vieressä silmät kiiluen sairasta voitonkiiltoansa, tuntematta mitään häpeää käytöksestänsä ja nauraen, että saitpa huora opetuksen - tyyliin, hän herkutteli pelollani ja ahdistuneisuudellani. Hän oli saanut palkinnon lyötyään minut alas. Lopulta, kun hän ajoi minut pelkäämään henkeni puolesta ja itkin häntä lopettamaan, hän alkoi matkimaan ääntäni ja ivasi minun heikkouttani. Hän tunsi silloin itsensä isoksi mieheksi. Oikeasti hän oli vain, pieni säälittävä mies.

Fakta on se, että Suomessa hakatulla ja pahoinpitetyllä naisella ei ole minkäänlaisia oikeuksia.  Oikeuslaitos päästää yleensä miehen kuin koiran veräjästä omille teilleen ja poliisi heristää sormeansa lapsenomaisesti soh soh - tyyliin taputtaen hakkajaa olalle veljellisesti, koska akkahan vaan kerjäsi sitä, mitä oli huono puoliso. Näin kävi minullekin. Soittaessani poliisia viemään Jania putkaan rauhottumaan, poliisi kysyi, että kannattaisiko minun olla vähemmän nalkuttava? SIIS OIKEASTI?! Suomen poliisi, jolta pitäisi saada apua hätään.

Kun tilanne on sitten hetkeksi taas ohi, tulee se anteeksipyyntely, "katuminen" ja uusien lupauksien teko. En enää koskaan satuta sinua - paskapuheet, jonka mukana tulevat ruusut ja kukat. Isä teki ihan samaa, aina hakattua mutsin henkihieveriin, revittyä mua hiuksista pitkin olohuoneen lattiaa ja kohdeltuaan velipoikaa ankarasti, seuraavana aamuna oli aina ruusuja.

Vihaan kukkia, vihaan niin saatanasti kukkia antavia miehiä. Voisin tunkea ne kukat poikittain sen miehen perseeseen, jos niitä minulle annettaisiin tänä päivänä. Kukkiin liittyy niin vahva muisto siitä saatanan paskalupauksien määrästä, että voisin ajatella polttavani joka vitun kukkakaupan Suomesta. Kuinka yksinkertainen miehen pitää olla, että se luulee ongelmien ja sen kertyneen paskan katoavan pois 10 euron kukkapuskalla? Kumpa olisin vain tunkenut ne ruusut varsineen päivineen Janin kurkkuun ja lähtenyt paljon, paljon aikaisemmin vittuun koko suhteesta.

(Jatkuu osa 2)

Suffeli tuli elämääni 2009 syksyllä. Seurustelin silloin Jari nimisen pojan klopin kanssa. Oltiin rakastuneita kakskymppisiä ja muutettiin aika nopeasti yhteen. Koska hei, nuorena oli aina kiire toteuttaa kaikki ne asiat, mitkä olisi voinut odottaa. Asuimme silloin Tampereen Lukonmäessä rivitalohuoneistoissa, jonka etupihassa kohosi ylpeä kuusimetsikkö lenkkipolkuineen, mustikkamaineen ja kukkivineen puolukkoineen. Me olimme kohtuullisen onnellisia yhdessä, mutta jokin puuttui. Meidän yhteinen "lapsi". Jari ajoi työksensä täysperärekkaa ja oli aika pitkiäkin aikoja poissa. Kaipasin suhteeseemme jotain, mikä korvaisi Jarin poissaolemisen tunteen ja pitäisi minut kiireellisenä kokkiopintojeni ohessa. Edellisessä suhteessani narsistisen äitiriippuvaisen mulkun kanssa koira ei tullut puheeseenkaan, koska se mies halusi käyttää kaikki rahat omien unelmiensa ja matkustamisen tarpeeseen. Koiralle ei ollut hänen elämässään tilaa. Jarin kanssa pitkä aikainen koira haave oli mahdollista. Me menimme yhdessä katselemaan silloisen ystäväni tädin luokse pentuja, jotka olivat tupsahtaneet maailmaan vahingossa. Welsh Corgin ja Lhaso apson sekoituksia. Ajoimme 100  km päähän katsomaan pieniä karvaisia vanupalloja opintolainarahat kädessä toivoen, että löytäisimme kadonneen "lapsemme". Koiranpentuja katsellessa koitin etsiä jotain luonteenpiirrettä mikä pistäisi esiin, erottaen luonteellaan laumasta sieulunkumppani. Mikä tekisi meistä elinikäisen perheen. Vähän kuin olisi treffeillä tai löytämässä elämänsä kumppanin. Okei, aika erikoinen tapa ilmaista asia, mutta kyllä koira on perheenjäsen, minun oma vauvani. Johon sitoudutaan kaikin sielun ja voimavaroin.

Kunnes.
Siinä se oli.

Pieni musta-valkoinen pentu, jonka hännän päässä oli valkoinen tupsu.  Kirkkaat pentumaiset silmät. Naskalin terävät hampaat, mitkä pureksivat kevyesti sormen päätäni, koskiessani sitä vanupalloa. Suffelin velipoika riehui urospennun tapaan ja kiukutteli siskonsa saadessa kaiken huomion. Olin täysin lumoutunut. Ne silmät ja se rauhallisuus. Sitä tunnetta, ei oikein voi sanallisesti kuvata, vähän kuin ensirakkaus. Niin puhdas ja neitseellinen tunne. Vaikea selittää. Tiesin, että hän lähtee mukaamme. Se anteeksi pyytävä ilme, kun velipoika riehui.

"Anteeksi, kun toi on ääliö."

Siinä hetkessä kaikki sovitut säännöt unohtuivat. Esim. koira ei nuku sängyssä tai pöydästä ei anneta ruokaa. Sohvalle sai tulla ja rahaa käytettiin loputtomasti leluihin, sekä herkkuihin. Vauvalle kaikki piti olla parasta. Jari muuttui isiksi. Oli niin hassua katsoa "aikuisen miehen" pitävän koiraa sylissään, kuin pientä lasta ja se isällinen vaisto mikä puski esiin härän tavoin oli niin saatanan hellyttävää. Isi halusi opettaa lapsensa tulemaan portaissa alas ja kiipeäämään niitä. Siitä on valokuvakin. Koira oli mukana kaikkialla mihin mentiin. Ei ollut paikkaa mihin sitä ei otettu mukaan. Voitte kuvitella sitä kuvien määrää esim. facebookissa mitä koirasta tuli otettua ensimmäisen 5 v aikana, koira istumassa, koira syömässä, koira lumessa, koira vedessä, koira tuota ja tätä. Vähän niin kuin, ihmisvanhemmat oman jälkikasvunsa kuvauksessa.

Vaikka pari vuotta menikin, kuin unelma "isin"  kanssa, päättyi sekin onni. Kaikki hyvä tulee joskus loppumaan. Tässä kohtaa voin sanoa näin jälkikäteen, että vittu mä olin tyhmä! Päästin käsistäni miehen, joka olisi takuuvarmasti ollut hamaan tulevaisuuteen asti minulle uskollinen ja rakastanut minua melkein pyynteettömästi, kuin Suffeli.

Silloin ajattelin, että Jari oli vaan niin saatanan tylsä. Tässä tullaan taas siihen "rakkaus kestää vain 18 kk " - väittäämään.  Perkele, jos menneisyyden minä kävelisi vastaan, vetäisin itseäni turpaan ja huutaisin itseni palaamaan Jarin luo. Melkein voisin sanoa, että päätös erota oli suurin virhe rakkauden suhteen. Jari ei koskaan vähätellyt minua. Ei koskaan katsonut minua pahasti. Paitsi kerran hänen oltuaan tuhannen päissään ja tultuaan kerhotalolta. Itse olin kotona selvinpäin. (Kyllä tapailin ns. pahaa poikaa, joka kulki underground kerhossa, vaikka oikeasti Jari olikin melkoinen pehmo. Ei kerrota sitä sille.) Hän uhosi päissään ja hakkasi sormella rintaani, tallaten varpaitani juopuneen kiilto silmissään, koettaen solvata  minua. Silloin löin ihmistä ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässäni.  Jari osasi provoida sen kaiken kertyneen vihan ja ärtymisen esiin minusta, mikä oli jäänyt sisälleni nakertamaan, kun seurustelin narsistin kanssa. Hän kaatui sohvaa vasten ja hiljentyi. Hän piteli kädellä leukaansa ja hampaaseen osunut huuli purskahti vereen. Itseni valtasi pakokauhu. Löinkö tosiaan toista ihmistä? Mikä vittu mua vaivaa? Se häpeän tunne mikä vyöryi tunnepurkauksestani. Jari oli hiljaa ja tuijotti mua silmiin. Yhtäkkiä se repesi aivan hysteeriseen nauruun.

" Vittu, muija veti mua turpaan. Jumalauta, mä en ois ikinä uskonut, että sä voit. Mutta mä oon susta ylpeä. Sä et antanut mun juosta sun yli. Mä ansaitsin sen, mä tosiaan ansaitsin sen perkele. "

Sen tapauksen jälkeen, Jari rauhottui. Kerholla käynnit vähentyivät ja Jarin alkoholin kulutuskin tipahti aika pienille. Mistä seurasi muutaman kuukauden onni ja sen jälkeen tulikin tämä kuuluisa tylsistymis vaihe ja ero. Kesytin miehen ja heitin sen roskakoppaan.  Saatanan pöljä minä.

Eron tultua muutin Amurinlinnaan omaan yksiöön Suffelin kanssa.  Isi kävi eromme jälkeen muutaman kerran katsomassa Suffelia ja jotenkin aina eksyimme siihen eron jälkeiseen panemiseen. Jarille ero otti koville ja hän aloitti ryyppämisen ja hakeutui aika huonoo seuraan. Elämä meni raiteiltaan ja hän masentui. Kuulin välillä yhteisiltä tutuiltamme, kuinka Jari oli kertonut, että ei usko enää löytävänsä rakkautta. Vittu, mä rikoin sen miehen.

No, nyt minulla oli aikaa toiselle elämäni rakkaudelle, josta muodostui se YKSI JA AINOA rakkaus.
Mistä tiedän, että se on aitoa ja pyynteetöntä rakkautta? Esim. lenkillä ollessamme Suffe hakee useasti minuun katsekontaktia, pitkän "etutukan" alta näkyvät ruskeat nappisilmät, jotka seuraavat eleitäni ja varmistavat, että onhan se mamma varmasti siinä remmin päässä mukana. Tai se pitkä kestävä tuijotus sohvalla, kiusaantumiseen asti, pienen murahduksen kanssa, kun lopetan kyhnyttämisen. Se näkyvä rajaton rakkaus ja huomiontarve mitä hän minulle osoittaa, se voittaa miehen kun miehen  antaman "rakkauden".

Loputtomat koirapusut ja suukottelu lässyttämällä. Hah, se joka väittää, että ei ole koskaan laskenut ääntänsä lässytys tasolle, VALEHTELEE! Se on kirjoitettu jokaisen empatiaa tuntevan ihmisen dna-ketjuun, hakattu naulalla ja vasaralla alintajuntaan. Koiralle lässytetään ja puhutaan. Tietenkin mielummin silloin, kun kukaan muu ei näe sitä. Veljeni kertoi kerran minulle, että kuinka hän aamuisin juttelee kissallensa. Kissalle, pyh! Velipoika antoi kyllä minulle ja Suffelille vuosisadan naurut.

Mutta ne pusut. Uskon, että pehmeä ja kevyt nuolaisu tai kylmän kirstun kosketus kasvoilla on koiran tapa kertoa, että olet kaikki kaikessa hänelle. Ihmiset, jotka väittävät, että koira ei tunne rakkautta tai sanovat, että koirat eivät ymmärrä ihmisen tapaa halaukseen tai suukkoihin, voivat haistaa pitkän paskan. Kyllä tässä taloudessa koira osaa hakea halauksia ja suukkoja, kun se kaipaa huomiotani. Joku tutkimus oli väittänyt, että halailu ahdistaisi koiraa. Kerro se Suffelille.

Varsinkin sitten, kun tulen kotiin asioilta ja olen ollut jopa hurjat 2 tuntia pois kotoa, saan tervehdyksen riehakkaiden pomppujen, hännän heilutuksien, suukkojen kera ja tiedän, että minua on odotettu kotiin. Kuin Suffe koittaisi sanoa: minulla oli niin ikävä sinua, kaipasin sinua, ihanaa kun olet kotona! Kuinka moni mies on ollut näin innoissaan minun tullessa kotiin?

Ei yksikään.

Kiistaton totuus on, että me muistamamme jollain tasolla luonteen ja käyttäytymisen mukaan niin toisiamme. Koira kuin, omistajansa. Ette voi uskoa, kuinka älyttömän älykäs ja tunnekykyinen koira voi olla ja se ääretön tapa reagoida ihmisen tunteisiin kuten ahdistus, suru, ilo, ulospäinsuuntautuneisuus, avoimuus, tunnollisuus, ahkeruus, laiskuus, viha, mustasukkaisuus, epävarmuus, pelko, kokemuksien vastaanotto ja täysin lapsen/pennun tasolle vajoaminen.  Ei ole yhtäkään päivää, milloin en olisi nähnyt näitä tunteita koirassani. Varsinkin silloin, kun masennuskauteni on synkimmilläni ja itken paljon. Suffe tulee viereeni ja painaa päänsä syliini tai nojaa minuun katsoen viisailla silmillään, kuin sanoen: äiti älä itke, mä oon tässä. Me selvitään tästä yhdessä! Ne kaikki yöt, jotka Suffeli on jaannut kanssani, nukkuessani vieressäni, pää tyynylle painettuna, selkä selkää vasten. Tai ne yöt milloin itse en ole saanut nukutuksi, koska Suffe kuorsaa.  Entä ne yhteiset lenkit ja reissut. Koiraksi Suffeli on nähnyt paljonkin paikkoja ja ihmisiä. Ollaan oltu Oulussa, Tampereella, Helsingissä, Inarissa, Ivalossa, Saariselällä, Sodankylässä, Kilpisjärvellä ja Rovaniemellä. Ollaan matkustettu busseilla, junilla, autoilla, moottorikelkoilla ja mönkijöillä. Hän on aina siellä missä minäkin olen. Ei ole vaihtoehto, että Suffeli ei tulisi mukaan. Ei ole päivääkän mitä vaihtaisin, mutta olisi paljon asioita mitä vaihtaisin siihen, että saisin lisäävuosia hänelle.

Ai jumalauta miten vaikea tämä aihe on kirjoittaa. Olin päässäni luonut version tästä kirjoituksesta koko yön, kuinka iloisen ja ihanan koira läheisen tekstin tästä kirjoitan, mutta sydän hakkaa rinnassa niin perkeleesti. Kahvi nousi ylös vatsasta. Kerkeisin juuri ja juuri oksentamaan keittiön lavuaariin. En voisi kuvitella elämää ilman Suffelia ja kyllä tiedostan sen, että jossain välissä tulee se aika, kun hän poistuu elämästäni ja tilalle jää vain ammottava tyhjyys. Elämästä katoaa tarkoitus. Asiasta kirjoittaminen saa silmäni vuotamaan. Tähän rään määrään voisi ihan tukehtua. Me olemme kulkeneet 11 vuotta yhdessä. Pian 12v, syyskuun 21 pvä 2021.  Vielä olisi 2-5 vuotta jäljellä. Olen yrittänyt kuvitella tilanteen poissamenosta itkien kuin mielisairas, jotta oikean tilanteen tapahtuessa en menisi niin hysteeriseen tilaan. Kuin koittaisi valmistella itseänsä siihen, että jossain välissä olen yksin. Kukaan ei tule enää vastaan minua ovella, hauku piirrettyen tai luontoohjelmien eläimiä, ei kuorsaa sängyssä tai paskanna xbox ohjaimen päälle. (Kyllä, sekin on koettu.) Eikä ole syytä mennä ulos haukkumaan oravia tai juoksemaan pallon perässä yhä uudestaan ja uudestaan. Miten paljon tulen hajoaamaan ja särkymään, kun se päivä saapuu kohdalle. Viimeisen hyvästien aika. Viimeinen reissu jonka jälkeen voin sanoa

Rakastan sinua..

vapaa...

Olin säästänyt kauan rahaa uuteen pesukoneeseen kokin palkastani ja sain mukaani sitä hakemaan naispuolisen kaverin, josta myöhemmin paljastui selkäänpuukottava poikakavereitani nussiva narkkari, mutta se on eri tarina kerrottavaksi. Niin, asiaan. Naisen lisäksi mukanani oli silloinen virolainen poikaystäväni. Joka pani siis tätä narkkari lehmää jota luulin parhaaksi ystäväksi, mutta se on TAAS ERI TARINA. Eli, se pesukone.  Koitetaas nyt pysyä jutussa.

Menimme siis kolmestaan liikkeseen. Puhutaan henkilöistä nimillä E (nainen) ja I (mies). E suuntasi suoraan televisio puolelle ihailemaan uusia seinään kiinnitettäviä  taulutelevisoita, jolloin nuorempi myyjä ampaisi hänen peräänsä, kuin raketti. Eihän E:llä mitään rahaa ollut ostaa, mutta kuhan halusi ihailla.

Vanhempi miesmyyjä astuu lähemmäs minua ja I:tä seistessämme pesukoneita pällistäessä.  Hän rykäisee ja suorastaa kravaattiansa. Suorakatse kontakti I:hin. Hän kättelee I:tä ja aloittaa pitkän myyntipuheen ja kertoo pesukonen tehoista, vilkaisematta minuun kertaakaan. Olin kuin ilmaa miehen takana. Sisälläni kuohahti.

- Asia on kyllä nyt niin, että sää ihan turhaan selität sen koneen tehoista ja ominaisuuksista I:lle. Kaiken huipuksi se ymmärtää sun puheesta varmaan 5% kun se ei oo suomalainen. Tuo mies ei tule pyykkäämään koskaan sillä koneella ja se joka siitä koneesta tarvii tietoa olisin minä, mutta jos sen pyykinpesunkoneen myynti ostajalle ei kiinnosta, voidaan sit vaihtaa joko myyjää tai liikettä.

Olisittepa nähneet sen vanhemman myyjän ilmeen. Mua pistettiin juuri silmillä 600 kertaa sydämeen veitsellä ja päälle tiputettiin kulpa wolkkari.  Jatkoin.

- Sähän saat tästä myynnistä provikan kun sä myyt jotain, eiks niin? Haluan uuden myyjän.

Koomisinta tässä tilanteessa oli se, että nuorempi myyjä oli seissyt noin puolen metrin päässä selkäni takana odottaen, että vanhempi mies mokaa myyntinsä. Asiakaspalvelu sai aivan uuden merkityksen ja minusta tuli se ASIAKAS. Voi sitä kulmien altalta tuijottelua kassan reunassa seisten, kuin pieksetty ja väärinkohdeltu eläin, kun ojensin maksukortin extra tipin kanssa nuoremmalle myyjälle. Kaupasta poistuessamme koneen kanssa, kuulin vanhemman miesmyyjän äänen takanani.

Huora.

#novittulol #eienääkoskaanteilleasiakkaaksi